sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Apua mihin tämä aika vierähtää....!

Hupsis aikaa onkin vierähtänyt viime kirjoituksesta hieman enemmän,kuin muistinkaan...Tosin näin kiireisen arjen keskellä tuntuu, että aina on vain perjantai. Mihin mahtavat päivät,viikot ja kuukaudet hujahtavan....Vai onko tämä sitä elämän ruuhkavuosia, mistä aina varoitellaan...? En ainakaan myönnä :)Arjenpyöritys,perhe, työt, harrastukset ja kevyt rakennusprojekti,niin kai siinä on jo tarpeeksi puuhaa :)

Paljon on tapahtunut viime kirjoituksesta. Tosin rakennuslupaa meillä ei VIELÄKÄÄN ole, muuta kuin suullisena... mutta luvan olemme saaneet kuitenkin aloittaa rakentamisen. Onko sillä luvalla sitten niin kiirettäkään :) Kunnanhallitus on hyväksynyt poikkeuslupamme, niin kuin muutkin lautakunnat eli eiköhän se rakennuslupakin kohta kolkuttele postilaatikkoon.

Talon perustukset pienessä lumivaipassa.
Autotallin perustukset.
Talon perustukset autotallin edestä katsottuna. Muutaman metrin korkeuserot :)
Perustukset on tontilla tehty niin talolle,kuin autotallillekin, maata roudattu kymmeniä kuormia ja lopulta sinne on ilmestynyt talopakettikin....meinaa marraskuun viimeisenä päivänä hommat alkoivat toden teolla. 
Meidän maaurakoitsijoista vielä sen verran on pakko kehuskella, että ovat kyllä ihan parhainta porukkaa. Vaikka ovatkin entuudetsaan tuttuja, mutta toiminta on niin ensiluokkaisen ammattimaista ja taidokasta, että voin lämpimästä Iitin seudulla rakentaville suositella Hietalahden porukkaa!!! Olivat jopa käyneet talopaketin toimitusaamuna hiekottamassa pihatiemme <3

Maakiilat laitettu ja täytöt tehty....nyt odotellaan elementtejä.

Kattotuolien vastaanotto oli mielenkiintoinen, kun kuski ei viitsinyt ajaa pihaamme vaan jättä nämä naapurin teollisuustontille...Onneksi meillä on ihan parhaat maaurakoitsijat, jotka toivat nämä tontille.

Siinä sitä nousee talon seinää elementteinä Jetta-talon rekan kyydistä komiasti.
 Meidän tontti tai oikeastaan tie sinne on aiheuttanut hieman hampaiden kiristystä ja puhetta, kun ei kuulemma ole tarpeeksi valtatie, jotta rekat pääsisivät tuomaan tavaraa sinne.. Kuitenkin joka päivä siellä kävi sorarekka eikä nähnyt ongelmaa. Tosin onhan noissa kokoeroakin pituudessa tovin, mutta kyllä melkoisen laiska ja ammattitaidoton kuski saa olla, joka haasteita kaihtaa. Onneksi talotoimituksen kuskit olivat ammattitaitoisia ja toivat elementit perille asti. Iso peukku heille!
 

 

 
Siellä se torppa tönöttää autiona keskellä metsää ja odottaa huomiseksi asentajia tekemään hommansa loppuun, ennen kuin voidaan katto asentaa. Näyttää melko huikealta kyllä nyt jo! Vaikka isäntä on sitä mieltä, että näyttää liian pieneltä perunakellarilta vaan :)Miehet,kun nälkä kasvaa syödessä ja mikään ei riitä.

Takapihan rinteestä päin katsottuna.

Tavoitteena olisi, että ennen jouluaattoa saadaan lämmöt (eristeet ja puhallin) sisälle ja lattia valettua....toivottavasti pysyy nämä hyvät pakkaskelit, niin homma saattaisikin onnistua ajoissa :)Pitäisköhän joku jouluvalo sinne käydä jo lykkäämässä oven pieleen....:P


Siinä se tönöttää koko komeudessaan <3

Näkymää sisältä. Vähän on vetoisaa vielä.... :P


Maalämpöpumppua ollaan juuri valittu ja päädytty Stiebelin Eltroniin.Onko kellään kokemusta? Vielä pohditaan riittääkö siinä tehot talolle ja meidän suurperheen vedenkulutuksen lämmittämiseen vai pitäisikö kyljessä olla erillinen varaaja. 
Päästiin yhteen melkein valmiiseen Jetta-taloon kyseistä laitetta kuuntelemaan ja tutkimaan sekä siinä samalla tutustuttiin erittäin mukavaan perheeseen.  

Täällä suunnilla Suomea on jo tovin ollut pakkasta ja kivasti lunta.  Sen myötä olemme saaneet jo hieman nauttia joulutunnelmasta kirkkaine tähtitaivaineen. Mikäs sen mukavenpaa on touhuilla pihalla lasten kanssa pulkaillessa. 


Koitan keritä kirjoittamaan ennen joulua pienen postauksen joulutunnelmasta ja paikallisesta ihanasta Kausalan asemasta, missä tuli piipahdettua nuuhkuttelemassa joulua.

Mukavaa joulun odotusta kaikille <3
 

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Odottavan aika on pitkä...

Kyllä nyt odotetaan ja hartaasti....siis rakennuslupaa ja suunnitteluntarveratkaisua. Täällä meidän kylällä tuo rakennusmestari, joka asioista päättää ei ole ollut kovin kuumassa huudossa, mutta jotenkin meillä on mennyt homman sulavasti yhteen. Siksi varmaan minä olenkin saanut hoitaa kaiken asioimisen hänen kanssaan :)

Rakennusmestari on saanut maineensa melko tylystä suhtautumisesta kaikkiin ja kaikkeen. Moni jopa on sanonut, etteivät rakenna yhtään mitään, ennen kuin kyseinen henkilö on jäänyt eläkkeelle.... Siihen päivään asti luulin hänen muuttuneen viimeisten työtaipaleensa kunniaksi, kunnes vein lupahakemukset kunnalle.

Tähän asti meillä oli kaikki luvat, kuvat ja kaavakkeet kunnossa, kuten olin sovittukin. Luvat vein elokuun lopulla, joten aikaa piti olla hyvin. Meille oli luvattu, että suunnitteluntarveratkaisu ja rakennuslupa voidaan hakea yhdessä ja kaikki luvat on kunnossa kuukaudessa. Tämän puitteissa olimmekin sopineet elementtien toimituksen lokakuun lopulle.

Homma ei ihan näin mennytkään... Tarkastaja oli kärttyinen, kuin viulun kieli. Meiltä puuttuikin naapurien kuulemiset, joita tarvittiinkin kahdeksalta kantatilan naapurilta, eikä siis vaan niiltä meidän oman lohkotun tontin kolmelta tonttinaapurilta.... Noh tämä ei ollut iso asia, mutta olisi ollut kiva tietää etukäteen, jotta tämä ei viivyttäisi asioita. Kun tämän oli hoidettu, niin meille ilmoitettiin, että luvissa meneekin reilu 2kk!!!! Whaaaat the f#%&....?!?!?!

Tätä hetken sulateltuamme ja muutaman puhelun jälkeen totesimme tämän ehkä olevan kunnassa spesiaali tapaus. Ei ollut kukaan kuullut moisesta käytännöstä ennen... Eipä tässä siis auttanut muu kuin soittaa Jetta-Talolle ja siirtää pakettia kuukaudella eteenpäin :(

Tässä siis nyt edelleen kuukauden odottamisen jälkeen vaan odotetaan ja odotetaan. Paikallisessa lehdessä oli rakennulautakunnan yvteenveto, missä kaikki puoltivat hankettamme, mutta me siltikin vaan odotellaan.... Ei tämä odottelu kuitenkaan ihan tylsää ole ollut. Takka on nyt tilattuna ja moni muukin jo ns. valmiina saapumispäiviä myöten, kunhan nyt tulisi vaan se talopaketti :) Kaikki kalusteetkin ja keittiö on tulossa Topi-keittiöltä, joiden yhteistyötaitoihin olemme jo nyt erittäin tyytyväisiä.

Tosin ei tässä muutenkaan ole ajanvieton puutteita. Työkiireet, kansalaisopistolla kahvakuulatuntien ja venyttelyjen vedot ja tietenkin lapset ja perhe vievät oman aikansa. Välillä ei kerkiä edes pyykkiä viikolla pestä, mutta onneksi on vapaat viikonloput sitä varten :)

Kirjoitan muuten tämän postauksen hätäisesti kännykällä, joten pahoittelen jos poikkeaa tavallisesta julkaisu-ulkoasusta. Kuviakaan en varmaan osaa tähän kunnolla liittää eli niitä löytyy instagramista :) En vaan ole kerinnyt tietokonetta availemaan, joten lukijoiden pyynnöstä hätäinen päivitys :)

lauantai 20. elokuuta 2016

Hiljaiseloa kiireen keskellä

Heippa hengissä ollaan ja rakennusprojekti etenee... siinähän ne tärkeimmät eikös vaan? Pahoittelut jo etukäteen, mutta nyt tulee pitkä postaus :) Pitäisi opetelle ottamaan useammin aikaa itselleen ja istua koneen ääreen...eikö? :)

En olekkaan toviin kerinnyt kirjoittelemaan tänne, koska olemme totutelleet uuteen arkeen koko perheen voimin. Tässä reilun kolmen viikon aikana on tapahtunut niin hurjasti uusia asioita. Minä palasin töihin äitiyslomien jälkeen (x2), teini aloitti uudessa koulussa 6-luokan, pikku jätkät aloittivat päiväkodin ja osoitekkin muuttui. Siinähän onkin jo muutosta kerrakseen. 



Poikien ihana päiväkoti <3


Kaikki on lopulta sujunut ihan hurjan hyvin. Pojat ovat olleet todella reippaita, vaikka pienemmällä on aamuisin hieman hankaluuksia hoitoon jäämisen kanssa :( Mutta päivä kerrallaan helpottaa. Heidän 21 paikkaisen ryhmiksen sijainti on niin loistavasti keskellä heppatiloja ja metsää, että joka aamu sinne ajaessa lapsilla on hauskaa jännätä onko hepat jo laitumella aamupalallaan :) Arjen pieniä iloja.

Olen myös saanut nauttia työnteosta. Minun työpaikkani on mitä mahtavin ja ihan parhain työpaikkani ikinä! Täällä päin Suomea ihmiset ovat paljon ystävällisempiä, onnellisempia ja puheliaampia, kuin länsirannikolla. Huomattavasti :)Voin jopa sanoa, että kaikki kolme viikkoa töissä, ovat olleet pelkkää naurua ja nautintoa. Miun oma KT-ryhmäkin on ihan parhain <3


En ikinä kyllästy meidän ihaniin maisemiin tontilla.

Talon takakulma merkattu :)
 
Työnjohtaja valvoo ja minä ja appiukko merkkaillaan :)

Mutta mennäänpä itse asiaan eli tontilla on tapahtunut ihan hurjasti. Appiukon ja keskimmäiseni kanssa kävimme merkkaassa talon ja tallin paikan, jotta räjäyttäjä osais oikeasta kohdasta räjäyttää kalliota. Meidän tontilla on erittäin paljon kalliota, joten sille piti tehdä jotain. Näin talo saadaan järkevään kohtaan ja ei rinteeseen. Kuulostaa ihan hurjalta, mutta lopulta koko homma oli nopeasti ja siististi hoidettu.


Merkit porattu ja jytää odotellessa.

Kallio kuin reikäjuusto :)
 

 Tämä räjäytystouhu kesti kaikkiaan kolme päivää, joten se oli ohi pienessä hujauksessa. Muutenkin tuntuu, että hommat etenevät nyt kovalla vauhdilla. On suunniteltu vaikka mitä ja vastaavan mestarin kanssa järkkäilty lupapapereitakin jo kuntoon. Kaikki tarkottaa vain sitä, että ei ole enää hurjan pitkä aika, kun Jetta-talon elementit saapuvat tontille!!


Lohkareiden siirtelyä räjäytysten lomassa.

Tässä välissä olemme käyneet Puustellilla suunnittelemassa tulevia kaapistojamme vessoista, kodinhoitohuoneeseen ja tietysti kodin sydämeen eli keittiöön. Nyt näimme vilauksen 3D-kuvista joka huoneesta ja ai että miten kivalta kaikki näyttää!! Voi kumpa muutto olisi jo ovella....
 


Pientä ajatusta keittiömme värimaailmasta ja mallista.

Mutta vielä pitäisi malttaa hetki ja kilpailuttaa muitakin keittiöfirmoja. Eihän yhden varaan voi millään jättää suunnitelmia ;) Ajattelimme hakea tarjousta HTH-keittiöltä ja Topi-keittiöiltä. Ensi viikoksi onkin jo tapaamiset varattuina :) Onko kellään suosoituksia näistä kolmesta firmasta?


Päivän paras nähtävyys.

 Kaiken tämän hurjan kiireen keskellä oleme onneksi kerinneet hieman rentoutuakkin. Kävimme vierailemalla Kouvola Maaseutufestivaaleilla viime sunnuntaina lasten kanssa ja voi että sitä intoa, kun pojat näkivät monia traktoreita ja "mopoja" :) Nuorimmainen (1v3kk)oli innoissaan joka eläinaitauksen kohdalla matkimassa kunkin eläimen ääniä. Tämä aiheutti muissa ihmisissä kentien pientä hilpeyttä :)


Röh röh kviik

Hirmu söpöt pikku tipuset.


Piipahdimme tänään tontilla ihmettelemässä, joko siellä on saatu kallion louhinnat tasoitettua ja tien pielessä meitä odottikin mitä mahtavin yllätys: Hei meille rakennetaan taloa-kyltti! Voi miten tämä ilahdutti meitä ja hetihän siitä piti kuvakin ottaa :)Näin taloa rakentaessa sen n.9kk, on odottavan aika tässäkin hurjan malttamaton ja pitkä. Vai mites muilla on käynyt?

 
Tien varressa odotti meitä yllätys :)

Talon pohja jo hyvällä mallilla.

Tässä on meidän autotallin paikka.

Olemme kuluvan viikonlopun aikana kirpputoreilla kiertämisen lisäksi muunuassa tutkineet rakennuslupakuviamme ja jätevesisuunnitelmia, jotka aiomme ensi viikolla viedä kuntaan, mutta niistä enemmän seuraavassa postauksessa. 

Kiva, kun jaksoit pysyä postauksen loppuun mukana. Kauniita unia <3



 

torstai 28. heinäkuuta 2016

Kierros Seinäjoen asuntomessuilla

Muudilta
Lährimme mieheni kanssa katsastamaan mitä pohojammaan lakeuksilla Seinäjoen asuntomessut tarjoavat ja jahka sieltä olisi saanut vinkkejä omaankin tulevaan kotiimme. Olimme avoimin mielin kaikille ideoille niin tapetista lattiamateriaaleihin asti. Päätimme heti alkuun, että kierrämme vain puutalot läpi, mutta muutama erikoisempi kivitalokin piti vilkaista :)

Villa Tango komeudessaan

Ihanan symppis varastonovi <3

 Pääasiallinen väritys kaikkialla oli musta, harmaa tai valkoinen. Ideoita ja vinkkejä oli vaikka kuinka tarjolla, mutta kaikki hyvät olimmekin jo itse suunnitelleet tulevaan taloomme :) Etsiskelimme myös laattaideoita tuleviin vessoihin ja pesuhuoneeseen. 


Yksi suosikeistamme


Kohde Lumiance

Hartsi pinnoite


Ihanan tunnelmallinen kylppäri

Muutamassa kohteessa oli käytetty hartsia kosteissa tiloissa. Tuo pinnoite sekä tuntui että näytti aika kivalta. Niin kuin kuvista näkee aika harmaa voittoisia kosteita tilja oli paljon.  Taitaa olla kuuminta hittiä nyt.

Lastenhuoneiden sisustus ja seinien ratkaisut olivat myös kiinnostuksen kohteina. Aiomme itse maalata osan lastenhuoneiden seinistä. Myös puolapuiden ja voimistelurenkaiden käyttö kohteissa kiinnosti. Olemme suunnitelleet hankkivamme Suomen voimistelurenkaat sivuilta voimisteluvälineitä kotiimmekin. 


Ihanat värit ja kokonaisuus ihan mun makuuni!

Pikku prinsessan unelma



Ihana valaisin idea teinin huoneeseen Omatalo Armaksessa
 
Isäntä etsi ideoita saunaan, sen lauteisiin, kaijutinjärjestelmien sijoitteluun jne. Niihin paljon puhuttuihin miesten juttuihin. Saunoja oli tarjolla vaikka kuinka paljon, mutta monessa kohteessa ne olivat turkasen pieniä. Alla oli ainut messuilla nähty sauna, mikä miellytti molempien mieltä. Meillä siis isäntä saa suunnitella juuri sellaisen saunan kuin haluaa :) Ja minä tietenkin muun talon...hih





Kaunis sauna ja koristekiviseinä
 
Näin kuin omaa taloa suunnittelee, niin kiinnostaa myös pihat, sisustus elementit ja kaikki valaisimet. Itse ainakin bongasin messuilta monta ihanaa kattovalaisinta ja mattoa. Löydettiin myös ihan huippu kivat ulkovalaisimet edullisesti Muudilta
Alla muutamia kivoja yksityiskohtia pihaan. Myös HP:n asunnossa oli takapihalla ihania Airamin kivivalaisimia, joista olen haaveillut, mutta niistä ei saanut kuvaa.
 
Ihana polku vaikka lasten leikkipaikalle tai hyötypuutarhaan

Kaunis kiviasetelma lähteellä ja hyötypuutarha lavankauluksista
 
Ihana kattaus terasilla ja yksinkertaisen kaunis kalustus
 
Mutta mikä tärkeintä messuilla ollessa oli katsastaa millaisia keittiöitä oli tarjolla. Ihan näillä hetkillä meinaan meidänkin pitäisi varata aika keittiösuunnittelijan kanssa. Vaikka minulla onkin selkeä visio millainen meidän keittiö tulee olemaan, niin silti on kiva katsella muiden keittiöitä.
 
Suolaa ja pippuria keittiö Jetta-Talossa. Nuo valaisimet on niin ihanat!

Kaunis ja elegantti keittiö

Pohjalainen maalaisromanttinen keittiö kauneudessaan
 
Kauniita makuhuoneita oli paljon ja ai että mitä ihania sisustustyynyjä ja -filttejä oli kaikkialla. Tällainen kaikki nyt tänne ja heti-tyyppiselle ihmiselle on pieniä vaikeuksia olla jo nyt ostamatta mitään uuteen kotiin. Mutta kurkkaus muutamaan ihanan tunnelmalliseen makuuhuoneeseen alla. 
 
Tuo värien harmonia <3

Vain niin kaunista. Ja nuo Juho Pasilan valaismet <3
 
Varsinaisesti emme messuilta löytäneen yhtään niin upeaa taloa, mihin olisimme voineet suoraan muuttaa tai ihastua. Muutamissa oli yksittäin hyviä juttuja, mutta ehdotonta suosikkia ei oikestaan löytynyt. Paljon ihania juttuja kuitenkin löytyi Hartman koti Salmiakista, Jetta-Talon Suolaa ja Pippuria kohteesta ja kaksi muuta joiden nimeä en nyt juuri tähän hätään muista :)
 
 
Auringonlasku Röykäsjärvellä <3

 
Samalla reissulla pyörähdimme keskimmäisen lapsemme kummien mökillä Vöyrissä ja näin ihanissa maisemissa saatiin nautiskella, mitä yllä olevista kuvista näette. Oli kyllä niin ihana paikka ja ah mikä nautito. Kyllä suomen kesä ja järvimaisema on vaan niin kaunis <3
 
 
Koitan muuttokiireiden keskellä päivitellä talokuulumisiakin, jahka kerkiän :)
 
Mukavaa ja aurinkoista loppu viikkoa kaikille!